Tervetuloa
Hevospalvelu Lusitanon sivuille!
Toimimme yhteistyössä pienten ja laadukkaiden portugalilaisten hevosalan yritysten kanssa. Nettisivumme toimii markkinointikanavana muutamalle, ratsastusmatkailuun kukin omalla tavallaan erikoistuneelle, hyvälle hevosalan yritykselle Portugalissa. Yritykset ovat kaikki tarkoin valittuja, kukin omalle asialleen omistautuneita ja sijaitsevat eripuolilla Portugalia.
Tarkoituksenamme onkin suositella erilaisille ratsastajille sopivia ainutlaatuisia ratsastuskokemuksia Portugalissa. Yhteistä kaikille paikoille on kuitenkin laatu eli tinkimättömyys asiakkaiden sekä hevosten hyvinvoinnista matkan aikana. Jokaisessa paikassa ei myöskään ole tarjolla "vähän kaikkea" ja "sitä sun tätä" vaan huippuunsa hiottuja tuotteita juuri sellaisena kuin olemme yrittäneet näillä sivuilla asioita kuvailla. Tulossa vuoden aikana vielä kaksi uutta erityylistä kohdetta Etelä-Portugalissa.
Yrityksemme on saanut alkunsa rakkaudesta Lusitano- hevosiin sekä mielenkiinnosta portugalilaiseen kulttuuriin. Noin kymmenen vuoden ajan ajoittain asuessani, työskennellessäni sekä matkustellessani Portugalissa olen pikkuhiljaa oppinut tuntemaan Portugalia ja monipuolisesti sen hevoskulttuuria, hevosia sekä sitä huikeaa vanhaa ratsastusperinnettä, joka tästä maasta nimenomaan löytyy.
Erilaisissa hevospaikoissa Etelä-Euroopassa ja muuallakin kierrellessäni en ole aina törmännyt vain ja ainoastaan hyviin paikkoihin, hyvin hoidettuihin hevosiin tai huippuunsa hiottuun hevosmiestaitoon. Turisteille on maailmalla tarjolla hevospaikkoja sekä kokemuksia laidasta laitaan ja eivätkä nämä kokemukset aina ole olleet mukavia. Itse asiassa kaikkea, mitä olen asiassa kokenut tai nähnyt en ehkä olisi toivonut ikinä kohtaavani.
Parhaimmillaan toinen ääripää on taas tuonut minut kosketuksiin huikeiden kokemusten, jumalaisten eläinten ja unohtumattomien paikkojen kanssa sekä avannut silmäni aivan uudenlaisille ajatuksille ratsastuksesta ja hevosmiestaidoista. Ja juuri näitä hyviä kokemuksia toivon voivani jakaa myös muille maailmalle tähyileville hevosihmisille. Ja omalta osaltani voin antaa suuntaa vain Portugalin kohdalla, jonka tunnen parhaiten.
Ratsastusmatka on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua vieraan maan kulttuuriin, hevosiin sekä hevosmiestaitoihin. Lisäksi hevosella pääsee taittamaan matkaa läpi pienten kylien ja yli korkeitten vuorien, paikkoihin joihin suurilla turistibusseilla on mahdoton päästä tai tavallinen matkailija harvoin eksyy. Toivomme matkailijoille vain unohtumattomia elämyksiä ja lämmihenkisiä muistoja hevosten kanssa!
Toinen tavoitteemme on ehdottomasti välittää tietoa ja omalta osaltamme edistää Lusitano-rodun maailman valloitusta. Se on vuosikymmenten ajan jäänyt Espanjalaisen naapurinsa varjoon, mutta ei suinkaan vaatimattomuutensa, vaan poliittisten sekä markkinoinnillisten seikkojen vuoksi. Ratsastusmatka on myös ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan tähän sympaattiseen ja hurmaavaan hevosrotuun!